Tervetuloa Keski-Suomen kokoomusnaisten sivuille!

Pia Tuomi-Sorjonen: Jyväskylä – entinen Suomen Ateena6.10.2016 15:09

Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä allekirjoittivat 10.12.2010 siirtosopimuksen lukiokoulutuksen järjestämisestä. Tämän sopimuksen kohdassa 10. Lukiokoulutuksen rahoitus todetaan: ”Kuntayhtymä sitoutuu osoittamaan lukiokoulutukselle vähintään samat kokonaistaloudelliset resurssit (mukaan luettuna opetusresurssit) kuin kaupunki on lukiokoulutukselle vuonna 2009 osoittanut.” Koulutuskuntayhtymä sai vuonna 2010 OKM:ltä lukiokoulutuksen järjestämisluvan, jonka perusteena ovat mm. taloudelliset edellytykset järjestää lukiokoulutusta. Koulutuskuntayhtymän tavoitteena oli lukiokoulutuksen tuottaminen pelkillä valtionosuuksilla vaikka Opetushallituksen edustajat olivat todenneet siirtoa edeltävissä lausunnossaan, ettei koulutuskuntayhtymä tule kykenemään ylläpitämään lukiokoulutusta pelkkien valtion avustusten turvin ilman ulkopuolista rahoitusta. Muut kunnat rahoittavat lukioita keskimäärin 10 prosentilla. Summan suuruus vaihtelee muutamasta sadasta eurosta muutamiin tuhansiin euroihin opiskelijaa kohti, keskimäärin summa on 858€/opiskelija.

Jyväskylässä lukiokoulutus järjestetään maamme toiseksi pienemmillä opetuskuluilla. Koulutusresurssit eivät vastaa kurssimäärien, tilojen tai budjetin osalta sitä, mitä kaupunki 2009 lukiokoulutukseen osoitti. Ensin supistuivat tilat, kurssimäärien merkittävä lasku alkoi 2011-2012 ja koulutusbudjetin supistaminen 2013. Nyt Jyväskylässä ollaan tulossa tilanteeseen, että lukioista irtisanotaan opettajia. Lukio-opiskelu Jyväskylässä tarkoittaa massaluentoja ja laajaa ”itsenäistä” opiskelua ilman opettajan antamaa ohjausta. Keskimääräinen ryhmäkoko on jo yli 40 opiskelijaa ja suurimmissa ryhmissä on tänä syksynä ollut jopa 45 opiskelijaa. OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä näin hukataan lahjakkuuksia, koska nuoret eivät saa opettajien sparrausta ja tukea. Lukiokoulutuksen luottamusmies Juha Paanasen mukaan kurssimäärä/opiskelija -suhdeluku on painumassa jopa 0,6:een, kun se muissa lukioissa on yli 1. Lukiossa tarjottavien kurssien lukumäärä oli vuonna 2010 2 800 ja vuoteen 2019 se uhkaa pudota 1 600-1 700:aan. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät opiskelijat pysty saamaan vaadittavia 75 kurssin opintoja järkevällä tavalla kolmessa vuodessa kokoon.

Lukio-opetuksen laatu Jyväskylässä on heikentynyt huomattavasti sen siirryttyä koulutuskuntayhtymän hoidettavaksi. Koulutuskuntayhtymällä rahat eivät riitä edes tyydyttävällä tasolla toteutettuun lukiokoulutukseen. Viime keväänä jyväskyläläislukioiden tulokset (pois lukien Normaalikoulun lukio)ylioppilaskirjoituksissa romahtivat. Sen vuoksi jyväskyläläiset nuoret ovat huonommassa asemassa jatko-opintoihin hakeutuessaan kuin muualla maassa lukionsa suorittaneet. Myös Jyväskylän lukioiden vetovoima kärsii. Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa 27.9.2016 todettiin, että pahimmillaan Jyväskylän seutukunta kärsii pian siitä, että koulutus ei enää olekaan alueen vetovoimatekijä vaan muuton este.

Lukiolaisten vanhempia (ensi kevään kuntavaaleissa äänestäviä )kiinnostaa varmasti se, minkä tasoista koulutusta heidän nuorensa saavat tällä hetkellä ja tulevaisuudessa Jyväskylässä. Opiskelijat, opettajat ja opiskelijajärjestöt ovat erittäin huolissaan Jyväskylän lukiokoulutuksen tilasta. Koulutus on aina investointi tulevaisuuteen. Myös poliitikkojen pitäisi ymmärtää, kuinka tärkeä asia lukiokoulutus on.

Miten on mahdollista, että Jyväskylässä päättäjät vain sivusta seuraavat lukioiden alasajoa – vai seuraavatko edes? Lukiokoulutuksen siirtosopimuksen kohdassa 12. Järjestämisvastuusta luopuminen painavasta syystä  todetaan, että koulutuskuntayhtymä sitoutuu luopumaan lukiokoulutuksen järjestämisluvasta, mikäli sopijapuolet yhdessä toteavat, että lukiokoulutuksen järjestäminen ei täytä sopimuksessa mainittujen kriteereitä. Kaupunki ei voi enää laiminlyödä velvollisuuttaan valvoa vuonna 2010 tehdyn siirtosopimuksen toteuttamista. Lukiokoulutus tulee siirtää takaisin Jyväskylän kaupungin järjestettäväksi tai kaupungin on ryhdyttävä osaltaan rahoittamaan sitä.

Pia Tuomi-Sorjonen

JYväskylän Kokoomusnaiset ry:n varapuheenjohtaja


RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.