Tervetuloa Keski-Suomen kokoomusnaisten sivuille!

Lotta Ahola - Kannusta joukkueesi menestykseen18.3.2019 17:20


Kokoomuslaisista arvoista minulle tärkeä on kannustaminen. Olen saanut elämäni aikana itse kannustusta monissa eri vaiheissa ja sillä on ollut suuri merkitys siihen, missä olen nyt. Olen pyrkinyt kannustamaan omia lapsiani kaikessa, minkä he ovat tärkeäksi kokeneet tai minkä itse olen nähnyt edistävän lasteni menestystä elämässä. Kannustavat sanat, eleet ja teot voivat olla pieniä, mutta merkityksiltään suuria.

Meneillään olevassa eduskuntavaalikampanjoinnissa kannustuksella on myös suuri merkitys ehdokkaille. Ehdokkaaksi ryhtyessään täytyy monella tapaa käydä läpi omia ajatuksiaan, tunteitaan, toimintatapojaan, reagointikykyä ja –tapaa kohdatessaan myös epämieluisia asioita. Vaikka kuinka hyvin pyrkii valmistautumaan vastaantuleviin asioihin ja kommentteihin, voivat tilanteet joskus yllättää. Silloin, kun on kohdannut henkilökohtaisen tai omia arvojaan loukkaavan kommentin tai kriittisen palautteen, tarvitsee läheistensä kannustusta.

Eduskuntavaalit, kuten myös muutkin vaalit, joissa toimitaan jossakin ryhmässä, ovat joukkuelaji. Joukkue, joka saa eniten ääniä voittaa. Ehdokkaat keräävät ääniä yhteiseen pottiin ja kokonaismäärä ratkaisee, moneenko kansanedustajan paikkaan äänet riittävät. Vasta tämän jälkeen katsotaan, ketkä ovat ryhmän sisällä saaneet eniten ääniä ja tulevat valituiksi. Tätä ei ole aina helppo ymmärtää ja toisinaan kilpailuhenkisyys nostaa päätään joukkueen sisällä, vaikka vastustajat ovat muualla. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää kannustaa kaikkia joukkueen jäseniä yhdenvertaisesti. Hyvä joukkuehenki välittyy ympärilleen ja lisää yhteistä hyvää. Kannustus lisää kannustusta!

 

Lotta Ahola

kansanedustajaehdokas

Jämsä


RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.