Tervetuloa Keski-Suomen kokoomusnaisten sivuille!

Tehi Simonen-Jokinen - Turvaverkot ottavat vastaan1.4.2019 13:00


Elämä on nykyisin monesti melkoista sirkusta ja trapetsitaiteilua. Alla olevat turvaverkot on oltava kunnossa, koska joskus taitavinkin ote voi lipsahtaa. Turvaverkot ottavat kiinni ja vaimentavat putoamisen, heijjaavat turvallisessa sylissään ja auttavat kipuamaan taas uudelleen tasaiselle maalle ja elämän areenalle.

 

Elämän turvaverkot muodostuvat meidän kaikkien ympärille erilaisena. Jollain se voi olla yhdet vahvat voimaliljan käsivarret, toisilla laaja ystävien tai sukulaisten piiri. Joillain ei ole omasta takaa turvaverkkoja ja viimeistään silloin on yhteiskunnan tehtävä tarjota turvaverkko.

 

Oma turvaverkkoni oli aikoinaan seurakunta. Pienen lapsen äitinä ja ylisuorittajana uuvuin äitiyden alkutaipaleella ja tohtorinopintojen loppuun suorittamisessa. Tuolloin sittemmin korvaamattomana apuna olleet lasteni isovanhemmat olivat vielä työelämässä ja mieheni silloinkin reissuhommissa. Olin itse vasta paluumuuttanut maalle ja oma turvaverkkoni oli vielä ohut. 2000-luvun alussa kuntien ja neuvolan kautta ei ollut saatavissa apua, vaikka sitä uupuneena jaksoin kysyä. Apua oli tarjolla vain lastensuojelun asiakkaille. Onneksi kuitenkin osasivat ohjata seurakunnan puoleen, josta sain hetkeksi aikaa apua muutaman tunnin viikossa. Se oli korvaamatonta ja tilanteessa, jossa omat voimat olivat vähissä. Lisäksi seurakunnan ja MLL:n perhekerhojen kautta oma tuttavapiirini alkoi laajeta ja voimani alkoivat palata.

 

Oman kokemukseni vuoksi olen ajanut lapsiperheiden avun ennakoivaa lisäämistä. Alkuun on vähin päästy, mutta edelleen matalan kynnyksen kotiapua pitäisi olla saatavilla enemmän ja helpommin. Samantyyppinen palvelu kuin ennenvanhaan oli kodinhoitajat, pitäisi palauttaa. Apu aikaisessa vaiheessa annettuna on tärkeää, siinä vaiheessa kun perhe on lastensuojelun asiakas, ollaan jo myöhässä. Kolmannen sektorin rooli tässä työssä on myös iso. Matalan kynnyksen avun saaminen tulisi ottaa myös LAPE-työssä prioriteetiksi. Avun pyytämisen tulee olla helppoa, vaivatonta ja syyllistämätöntä ja se ei saa olla byrokraattista luukulta toiselle hyppäämistä ja apua tulee olla saatavilla jo hyvissä ajoin ennen lastensuojelun asiakkuutta.

 

Lapsiperheiden matalankynnyksen apu on tässä vaan esimerkkinä, samanlainen arvomaailma pitäisi vallita läpi koko elämän kaikkien vaiheiden. Meillä tulee olla resurssit oikea-aikaisen avun antamiseen niille, joilla avuntarve on. Koskaan ei tulisi vastaksen olla, ei kuulu meille tai mene seuraavalle luukulle, vaan apuprosessin tulisi lähteä käyntiin siitä hetkestä kun ihmisen avuntarve tulee ilmi. Haluan olla rakentamasa yhteiskuntaa, joka tarjoaa turvaverkon, jonka pohja ei petä.

 

Terhi Simonen-Jokinen

Eduskuntavaaliehdokas

Yrittäjä, eläinlääkäri (ELT)

 


Kirjoitusta on viimeksi muokattu: 1.4.2019 13:04

RSS
Kommentoi kirjoitusta
*

*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.