Kokoomusnaisten uudistuspäivä!

16.5.2018

Kokoomusnaisten uudistuspäivä!

 

Kokoomuksen Naisten Liitto järjestää liiton paikallisyhdistysten
puheenjohtajille suunnatun, mutta kaikille jäsenille avoimen,
yhdistystoiminnan valtakunnallisen Uudistuspäivän 19.5. Tampereella.

 

 

Kokoomusnaisten Uudistuspäivässä kouluttaudutaan, visioidaan tulevaa,
linjataan toiminnan tavoitteita, jaetaan ideoita sekä verkostoidutaan
ja innostetaan toisiamme entistä parempaan järjestötoimintaan. Päivän aikana myös suunnataan katse kohti tulevia vaaleja.

Haluamme tarjota yhdistysväellemme vain parasta, joten luvassa on
mielenkiintoinen ja monipuolinen ohjelma sekä innostavat puhujat.

AIKA: lauantaina 19.5. klo 10-15. Kahvit klo 9.30 alkaen.

PAIKKA: Tampereen pääkirjasto Metso (osoite Pirkankatu 2, 33210
Tampere)

OHJELMA:

Tavoitteellinen ja vaikuttava Kokoomuksen Naisten Liitto
kansanedustaja, Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman

Kokoomuksen suuntaviivat kohti maakuntavaaleja
opetusministeri, Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen

Ajankohtaista Euroopan unionista
europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen

Toimelias ja aikaansaava yhdistys
Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie

Avaimet omien vahvuuksien ja motivaation löytämiseen
hyvinvointi- ja mentaalivalmentaja Jasmi Qvick

Vaalivalmistautuminen ja yhdistystoiminnan uudistaminen,
Kansallisen Sivistysliiton pääsihteeri Annika Kokko

Päivä on Kokoomusnaisten jäsenille ilmainen ja sisältää lounaan.
Matkat omakustanteiset. Ei-jäsenille osallistumismaksu on 10 euroa.

Paikkoja on reilusti mutta rajoitetusti. Varaa paikkasi siis pikaisesti!

Ilmoittautumiset oheisen linkin kautta viimeistään keskiviikkona 16.5.

Tältä

Verkostoitumista jatketaan Uudistuspäivän jälkeen kuohuvan äärellä! Pirkanmaan Kokoomusnaiset tarjoaa Uudistuspäivään osallistuville kuohuviinit asiapitoisen ohjelman päätteeksi rennommissa merkeissä.

Kuohuviinit nautiskellaan Bistro Venlassa, osoitteessa Kauppakatu 6, Tampere.

Nähdään Tampereella!

Lisätiedot pääsihteeriltä:
Jutta Wirén 0407763640
jutta.wiren@kokoomusnaiset.fi